Kokemukseni Iriksen valinnasta, hausta, odotuksesta ja menestyksestä
Kirjoitettu 13.5.2015
Edellisen kotikissatyttöni kuoltua marraskuussa 2014 iän ja sairauksien tuomien oireiden tuloksena, aloin selailemaan varhaisessa vaiheessa kissatalojen antia; vaikka olen rotukissakasvattaja, haluan, että kotonani on kotikissa. Se tavan kissa. Kissa, minkä kanssa olen kasvanut. Siinä missä edesmennyt Tiikerini oli syntynyt kotiini vuonna 1997, seuraajan halusin vartavasten ottaa kissatalolta. Ensisijaisesti tarkoitukseni oli ottaa perus, suomalainen maatiaiskissa tai nuori kodinvaihtaja, mutta jo alusta alkaen Pesaleidjalla oli enemmän minunnäköisiäni kissoja - halusinhan kissan, joka sykähdytti jo kuvasta. Tätä ei tällä kertaa tapahtunut kotimaisilla kissoilla.
Kriteereitäni oli pitkäkarvainen nuori naaras, ihan jo vain sen takia, että nuori kissa sopeutuu jo valmiiseen laumaan parhaiten ja kotona odotti tasapainoinen ragdoll-kolmikko, joka kaipasi vähän vauhtia elämäänsä.
Joulukuusta 2014 maaliskuuhun 2015 pääsääntöisesti selailin "kissavalikoimaa" ja ajoittain pyysin työntekijää Meri Lindrothia kääntämään epäselväksi jääneet kuvaukset.
Sopivia kissoja löytyi kaiken kaikkiaan 3, ensimmäinen tammikuussa (liian aikaisin ja uros), toinen helmikuussa (vieläkin liian aikaisin) ja kolmas oli kummitellut silmissäni jo tammikuusta lähtien, mutta kissan kypsän ilmeen vuoksi oletin kissan olevan huomattavasti vanhempi, kuin mitä olikaan.
Tämä kolmas kissa oli Iris, Iriksestä lisää opittuani tyttöön rakastuin.
Meri ystävällisesti kävi pyynnöstäni kuvaamassa pari pientä videopätkää Iriksestä ja lähetti sähköpostiini tuoreita kuvia neidistä. Olin kuitenkin tulossa Varkaudesta asti Tallinnaan, joten halusin vähän pohjustusta ja tuntumaa siihen, mitä olin hakemassa.
Videoiden ja kuvien jälkeen mietin vielä hetken - olinko itse valmis uuteen kissaan? Katsellessani äidin ja pojan leikkiä ja nahistelua, tulin siihen tulokseen että vaikka en itse olisikaan 100 % valmis uuteen kissaan, tämä keskimmäinen ragdoll kaipasi kovasti muutakin leikkikaveria kuin äitinsä; nuorin kolli on leikkaamaton joten aikaa ei hormoneilta aina viattomalle leikille riitäkään.
Olin valmis.
Kasvatustoimintaani suojellakseni jouduin pyytämään Pesaleidjaa ottamaan Iriksestä FeLV ja FIV kokeet, vain turvatakseni aiemmat kissani. 16.3.2015 sain ilmoituksen Iriksen verikokeista ja tulokset olivat odotetusti puhtaat, eihän tässä pelattu kuin varman päälle, mutta nyt pystyi virallisesti alkaa suunnittelemaan kissan hakua! Nyt se oli totta, uusi kissa oli nyt ajankohtainen!
Päätin hakea Iriksen torstaina 2.4., ennen pitkää viikonloppua, että minulla on kokonaiset 4 päivää minä alkaa tutustumaan uuteen tulokkaaseen ennen töihin palaamista. Suunnitelmanaksi muodostui yöbussi Helsinkiin, Helsingistä Espooseen, mummi matkaan ja mummin kera Katajanokkaa mistä Vikingin XPRS kyyditti meidät maasta toiseen. Hakumatka meinasi mennä täysin penkin alle tällöin pelotellun lakon vuoksi; meidän onneksemme lakko peruuntuikin ja pääsimme ongelmitta edestakaisin.
Tallinnassa pienen kauppareissun jälkeen olikin aika suunnistaa Pesaleidjalle, tunne vatsanpohjassa kävi kokoajan voimakkaammaksi, eikä sitä helpottanut ollenkaan taksikuski, joka ei ollut lainkaan varma että mihin oltiin menossa, siitä huolimatta että olin paperille kirjoittanut saamani ohjeet ja maamerkit... Mutta perille päästiin.
Perillä pääsin vihdoin livenä tapaamaan Merin ja toisen suomalaisen työntekijän Helena Mustosen, jotka sitten yhdessä tuumin esitteli meille Tallinnassa olleet tilat, vastaili kysymyksiin ja juteltiin jonkinmoinen tovi eroista kissojen hyvinvoinnissa maiden välillä.
Iris oli jo valmiiksi kaapattu pienempään tilaan, josta olisi asteen helpompi siirtää kissa kantokoppaan, jota olin raahannut mukanani. Ennen kissan koppaan siirtämistä olin suihkuttanut koppaan runsaasti Feliway-suihketta ja laittanut sinne myös pienen lelun, jossa oli voimakas valerianan tuoksu. Toivoin, että jos äkillisiä vihapurkauksia tulee, kohdistuu ne pikemminkin leluun ja patjaan kuin että tassu rupeisisi räpsimään häkin koloista.
En ollut aiemmin ottanut kissaa kissatalolta, joten olin varautunut pahimpaan; raivoamiseen, taisteluihin, rääkymiseen, vereen ja haavoihin - näistä ei kuitenkaan mitään tapahtunut, vaan kun Iriksen edeen laitettiin katosta auki oleva koppa, meni neiti ihan itse koppaan ja asettui patjan ja sen alla olleiden sanomalehtisten alle.
Tässä kohtaa tiesin tehneeni oikean valinnan, tuntui ihan siltä että kissa halusi tulla luokseni ja varmemmalla mielellä aloitin paluumatkan!
Laivalla otimme hytin todettuamme että kissa katsoo vierestä meneviä ihmisiä kauhuissaan ja on selvästi peloissaan ympärillä olevasta melusaasteesta. Hytissä saimme myös itse torkahtaa hetken ennen kuin aloittaisimme ajomatkan Helsingistä Varkauteen.
Koko automatkan aikana kissa ei sanonut sanaakaan, olin tässäkin odottanut protestointia, mutta sen sijaan tuntui neiti lähinnä nukkuvan. Mitä nyt vaihtoi pari kertaa kylkeä, jolla makasi.
Ennen kuin toin Iriksen kotiini, valmistin huoneen, mihin Iriksen eristäisin kunnes olisi tottunut omaan läsnäolooni. Vein huoneeseen ruokaa, otin toisen laatikon pois ja suihkutin huoneen täyteen Feliwaytä. Ikäväkseni tälle viikonlopulle oli myös osunut "omaisuuden jako" parisuhteen päätyttyä alkuvuodesta, joten ihmisiä ja ääniä, ihmisiä ja hajuja oli enemmän kuin mitä normaalisti.
Valmisteltuani huoneen, kannoin kopan rauhassa sisälle, neidin omaan huoneeseen, istuuduin itse kopan viereen, entinen poikaystäväni tuli myös seuraamaan tilannetta, asettui hänkin rauhallisesti istuumaan vähän matkan päähän kopasta ja tämän jälkeen avasin luukut. Iris kaipasi pienen töytäyksen ennen kuin uskalti ulos kopasta ja siitä se kotiutuminen sitten alkoi.
 |
Koska olimme kotona vasta puolen yön jälkeen, en istunut Iriksen kanssa kuin pari tuntia ennen kuin oli pakko vetäytyä nukkumaan, seuraavana päivänä pääsin vasta illalla kunnolla viettämään tytön luona aikaa ja lauantaina äkkikutsu töihin muutti suunnitelmiani. Olin päästänyt Iriksen toivekkaana perjantai-iltana koko asuntoon, josta hän oli sitten etsinyt vaikeimman mahdollisen piilopaikan ja hakeutunut astianpesukoneen taakse ikkunalaudalle, mikä on jossain remontissa muurattu umpeen. Ensimmäisen kerran Iris tapasi ragdollin kuitenkin perjantaina, ystävällisin kissani Junnu, keskimmäinen kolmikosta, kävi haistelemassa nöyrästi uutta tulokasta ja pyysi sen jälkeen päästä pois. Pikavisiittejä teki myös kaksi muuta, mutta koska ovat tempperamenttisempiä kuin tämä keskimmäinen yksilö, en koskaan jättänyt kuin Junnun hetkeksi Iriksen kanssa. |
Räsyjäni apuna käyttäen paikansin Iriksen (olivat kovin varuillaan ja alistuvina kun neiti oli lähellä) ja kun neiti ei lauantaina ollut keskipäivään mennessä tiettävästi syönyt, juonut, käynyt laatikolla tai muutenkaan poistunut kolostaan, tuhosin pienen osan keittiöstäni ajaakseni neidin takaisin huoneeseen ja sulkeakseni oven. Sinä iltana annoin tytön rauhoittua itsekseen ja kävin vain täyttämässä ruokakupit ja putsaamassa laatikon. Sunnuntaina olin päättänyt aloittaa totuttamisen itseeni.
Sunnuntai tuli ja istuin päivän aikana yhteensä 6 tuntia huoneen lattialla. Olin joutunut muokkaamaan huoneen järjestystä (todettuani että tämä pieni kolmikiloinen kissa-apina hakeutuu sinne vaikeimpaan piiloon; kaappien päälle), teippaamaan vaatekaappini umpeen, viemään osan kalustuksesta pois ja poistamaan valtaosan pienestä irtaimistosta, mikä huoneessa oli esillä.
Maanantaina päätin, että rakennan itselleni retkisängyn huoneeseen, jotta Iris joutuu pakosta olemaan hajuni lähellä. Ensimmäiset yöt menivät hyvin heikoilla unilla, koska neiti maukui pitkälti koko yön. Epäilen tämän olleen merkki epämukavasta olosta ja eksymisen tunteesta.
Ensimmäisen yön Junnu nukkui kanssani, halusin tämän rauhallisen, rennon kehrääjän avulla näyttää että kanssani voi leikkiä, vieressäni voi olla ja että kosketukseni ei missään nimessä satu.
Toisena yönä mukanani oli Junnun äiti Pörrö, joka teki yön aikana hyvin selväksi Irikselle sen, että olen hänen emäntänsä, Pörrö vahtii ja metriä lähemmäs ei ole asiaa - Pörrö siis makasi muristen päälläni koko yön siinä missä Junnu jo koitti tutustua Irikseen.
Kun Iris oli tutustunut ja tottunut Junnuun, rupesi Junnu jo pistämään rajoja aina niin iloiselle ja rakastavalle Irikselle; Iris olisi aina puskenut ja kiehnännyt, mutta Junnulle tämä oli liian tuttavallista liian nopeasti. Kissatalolla asumisen vuoksi Iriksellä on alusta alkaen ollut kissan kieli erittäin hyvin hallussa ja Junnun ei ole kovin suurta elettä tarvinnut tehdä saadakseen tilaa. Tiistai-aamuna heräsin arastavaan aurinkoon ja huomasin Junnun ja Iriksen katselevan ikkunasta ulos yhdessä. Ei vierekkäin, mutta lähekkäin.
Keskiviikkona 8.4. pääsin päiväsaikaan kosketusetäisyydelle ja silitin yhdellä sormella neitiä nenän varresta kunnes otti päätään nykäyksen taaksepäin; hänen perääntyessään peräännyin itse. Neiti jäi hämmentyneenä katsomaan perääni, todennäköisesti ihmetellen kuinka oli jäänyt ylipäätään henkiin kosketuksestani. Keskiviikkoyönä ja torstaina sain neitiin jo vähän liikettä leikin muodossa, pelottava olin istuessani ja seistessäni, mutta maatessani retkisängyssä olin pienin mahdollinen uhka. Torstai-aamuna Iris oli lelun perässä eksynyt sänkyyni, missä makasin ja paneutui hajuihin täysin. Tämä tapahtui niin äkisti ja yllättäen, että hyvä kun uskalsin itse hengittää. Iris hyppäsi siihen, missä Junnu oli yönsä maannut, aloin ymmärtämään tämän pojan tärkeyden tulokkaan kotiutumisprosessissa.
Perjantaina aamutoimiani hoidellessani (kissojen aamuiset rapsutukset), hakeutui Iris sängyn viereen, katseli ja kuunteli kehräävää Junnua välillä pälyillen tarkkana tilannetta tutkivaa Pörröä (sänkyyn ei ollut mitään asiaa Pörrön siinä maatessa) ja kurotti sängyn reunalle haistelemaan kättä, jolla silitin Junnua. Nousin sängylle istumaan Iriksen siirryttyä kauemmas, mutta nopeasti neiti hakeutui kehräävän Junnun luokse, jalkani viereen... annoin sydän kurkussa hakaten Iriksen haistaa kättäni ja näin murtui suurin este; neiti puski kättäni ja antoi rapsuttaa. Mikä parasta, tyttö tykkäsi rapsutuksesta, eikä meinannut saada siitä tarpeekseen. Kiireessä jouduin jättämään Junnun Iriksen luokse ja kirimään töihin. Pikavisiitti päivän päätteeksi vahvisti edistyksen; istuessani lattialla ja Junnun tullessa luokseni, juoksi Iris täyttä häkää Junnun kyljellä luokseni hakemaan omaa osaansa jaettavasta rakkaudesta. Jouduin ikäväkseni lähtemään seuraavaksi yöksi Mikkeliin, mutta palattuani kotiin lauantaina, juoksi kaksikko huoneessa luokseni, kumpikin kehräten ja kiehnäten.
Lauantaina avasin myös huoneen oven uudelleen, mutta suljin sen jonkin ajan kuluttua huomattuani ettei Iris ole itse valmis poistumaan huoneesta.
Huoneesta poistuttiin myöhemmin samana iltana, kun menin leikittämään kissoja kyseiseen huoneeseen ja jätin oven raolleen. Nyt olin tukkinut aiemman piilopaikan, joten huolta ei ollut kissan katoamistempuista. Junnun kyllästyttyä leikkiin ja lähdettyä huoneesta, lähti Iris perässä. Tämän jälkeen huoneen ovea ei ole tarvinnut sulkea.
Sunnunaina tuli Iris jo muun jouko mukana hakemaan kuivalihaa luotani ja kokeiltiin harjaamista. Sehän oli kuin rapsuttamista, eli neidin lempparia!
Paljon on pitänyt menneen, reilun kuukauden, aikana komentaa, kieltää ja opettaa. Pitkään tuli itse varottua liikkeitä ja kovia ääniä omassa kotonani, tästä tosin ei ole enää ongelmaa!
 |
Äkillisiä liikkeitä Iris vielä välillä säikkyy, mutta uskaltaa syödä vieressä ja pysyy ruokailemassa vaikka liikkuisin takaa (tätä vielä treenataan). Paraikaa neito juoksee rallia yksinään, mutta leikkeihin mahtuu koko räsytriokin! Tyttö tulee viereen nukkumaan ja kutsusta luokse. Junnu on vieläkin ylin ystävä, mutta hyväksi kakkoseksi on noussut leikkaamaton kollini Kin. Iris rakastaisi kyllä kaikkia ja kaikkialla, mutta räsyneito Pörrö on itse niin jääräpäinen että vaatii oman aikansa. Hyväksyy sentään leikkeihinsä ja se on jo paljon. Hiljalleen olen alkanut myös koskemaan neidin tassuihin ja nostamaan maasta ilmaan. Korkeutta nostolla ei ole kuin kymmenisen senttiä, mutta että tyttö tottuu että jokainen nosto ei ole pahasta. Vielä on paljon matkaa taivallettavana, mutta suuri matka ollaan jo taivallettu, monia esteitä ylitetty. Edistyminen on tapahtunut aina suuri harppaus kerrallaan ja tästä kiitän yksinomaan Junnua! Tämä tasapainoisin, ennakkoluulottomin ja ystävällisin kissa, mitä olen koskaan omistanu, on saanut myös Iriksen rakastumaan itseensä täysin! Kynsien leikkausta odotellessa... |
