Miksi rotukissa maksaa?

Älä tue pentutehtailua!

Suomen Maine Coon -kissat ry

Rotukissaharrastuksen suosio on tuonut mukanaan ikävän lieveilmiön, pentutehtailun. Torit, apulat ja muut myyntiforumit ovat tulvillaan "mix" ja "rekisteröimätön rotukissa" - ilmoituksia. Lehtien lööpit huutavat kauhutarinoita pentutehtailijoiden tuotoksista, sairaista ja kuolleista pennuista, ja kuinka asioista käydään oikeutta.

Pentutehtailu on vaarallista leikkiä kissojen terveydellä. Tehtailijat eivät ota selvää, eivätkä edes välitä kissojen tausoista, joita laittavat yhteen. Tehtailussa tärkeintä on saada mahdollisimman hyvä tuotto pennuista, joten pennut hoidetaan huonosti ja hyvin yleisesti myös luovutetaan aivan liian aikaisin. Kun vanhempien terveyttä ja yhteensopivuutta ei ole testattu, voi tuloksena olla mitä surullisimpia pentukohtaloita.

Mixejä ja "puhdasrotuisia" tehtailevat ova usein taitavia esiintyjiä, jotka osaavat puhua mustankin valkoiseksi. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka kissa näyttäisi miltä, se ei ole rotukissa, jos sillä ei ole rekisterikirjaa. Kaikki pitkäkarvaiset kissat eivät ole norjalaisia metsäkissoja tai maine cooneja, eikä näitä rotuja ole todennäköisesti kissan taustoissakaan. Myös tavallisessa kotikissassa elää vahvana pitkäkarvageeni, ja sillä sipuli. Siinäkin tapauksessa, että molemmilla pennun vanhemmista olisi rekisterikirjat, mutta pennulla ei, pentu on ihan tavallinen kotikissa. Rotukissastatuksen voi saada vain ja ainoastaan rekisterikirjalla. Rekisterikirja ei myöskään ole mikä tahansa A4-lappunen vaan virallinen, leimallinen ja allekirjoitettu kirja, josta löytyy kissat tiedot ja sukutaulu.

Pörrö ja Aatu

Kuva (c) FI*Darkie's

Toreilla ja turuilla kaupattavan "rotukissanpennun" normaalia halvemmaksi hinnaksi selitellään usein sitä, että kasvattaja säästi rekisteröintikuluissa ja jätti rekisteröimättä pennunostajalle, jos tämä haluaa sen tehdä. Tämä on ikävä kyllä puppua! FIFeen ja Suomen Kissaliittoon voi rekisteröidä vain rekisteröity kasvattaja (joita pentutehtailijat eivät yleensä ole, tosin inhottava tosiasia on sekin, että myös epärehellisiä kasvattajanimen omistajia löytyy) ja jos pentua ei ole kasvattajan toimesta rekisteröity, sitä ei voi enää rekisteriin saada. Rekisterikirjoissa säästäminen on myös harvinaisen ontuva selitys. Rekisterikirja maksaa 34 euroa/pentu (2017 hinta, tarkista tarvittaessa Kissaliiton sivuilta), eli oikeassa kasvatustyössä se on minipieni osa kaikista muista kasvatuskuluista.

Oikean, tunnollisen kasvattajan tunnistaa siitä, että hänellä on kasvattajanimi, hänen kaikilla siitoskissoillaan on rekisterikirja, kissat on rodulle suositellulle tavalla terveystestattuja ja testitulokset ovat julkisia tai vähintään pennunostajien nähtävillä. Terveystestaaminen ei useinkaan tarkoita pelkkää FIV/FELV-testoä tai muutamaa geenitestiä, vaan vastuuntuntoinen kasvattaja teettää lisksi nipun muitakin testerjä, esim. sydän- ja munuaisultrat, lonkkien kuvaukset jne. Tunnollinen kasvattaja tekee jokaisen pentueensa harkiten, ja käyttää vain sallittuja ja järkeviä yhdistelmiä. Tavoite pitäisi olla rodun vieminen eteenpäin, ei pentujen tuottaminen. Tämä tarkoittaa määrätietoista, suunnitelmallista työtä, jossa ei säästetä aikaa, vaivaa eikä rahaa. Silloin kun toimitaan näillä periaatteilla, kasvatustyö on kasvattajalle intohimo, jota tehdään täydestä sydämestä. Pelkästään rahallisesti mitattuna tälläinen harkittu kasvatustyö tuottaa tekijälleen hyvin suurella todennäköisyydellä tasaista tappiota, mutta kasvattajan työ palkitaankin ihan muilla arvoilla kuin rahassa.

Miksi rotukissa sitten maksaa? Ihmisten on helppo niellä rotukoirien hinta, mutta ei rotukissojen. Tämä on todella kummallista. Asialleen omistautunut kissankasvattaja on nimittäin tehnyt mittavia taloudellisia satsauksia jo ennen kuin ensimmäinenkään oma pentue näkee päivän valon.

Ensin on harrastettu rotua, kuljettu näyttelyissä, opiskeltu itsenäisesti ja kasvattajakursseilla. Viimein on päästy vaiheeseen, jossa hankitaan oman kissalan kantaemot ja -isät. Jotta sukutauluissa ja yhdistelmissä olisi jotain itua, heti alkuun tai viimeistään jossain kohti kasvattajataivalta, siitoskissoja on haettava ulkomailta. Sukutaulut ja matkat maksavat maltaita. Tuontikissalle tehdään nippu testejä heti sen tultua maahan, jotta varmistetaan, että se ei tuo mukanaan ikäviä tartuntatauteja. Siitoskissat kasvavat pennuista aikuisiksi huolellisessa hoivassa. Tuontikissan, kuten minkä tahansa elollisen olennon kanssa, voi sattua myös ikäviä yllätyksiä. Se voi paljastua sairaaksi yksilöksi tai siitostesteissä voi tulla esiin jotain sellaista, että kissaa ei voikaan käyttää siitokseen.

Siitoskissojen terveystestaaminen on aihe, jota ei voi liikaa korostaa. Jokainen siitokseen suunniteltu yksilö pitäisi ehdottomasti testata. Täysi terveystestisetti riittävän pitkälle erikoistuneella spesialistilla maksaa useita satoja euroja kissaa kohti, eikä testaaminen ole edes kertaluontoinen tapahtuma, vaan esimerkiksi sydänultra pitäisi uusia useampaan kertaan kissan elämän aikana.

Lemmikkien, siitoskissojen ja kasvattien kanssa on tärkeä käydä näytelyissä, koska se on oikeastaan ainoa paikka, jossa kissoistaan saa palautetta. Näyttelymenestys ei luonnollisesti ole ainoa mittari oikein tehdystä työstä, mutta tärkeä mittari sekin on. Jos kasvattaja ei näyttelytä kissojaan ollenkaan, asioita ei tehdä ihan oikein. Siitoskissoille olisi syytä kerätä niitä korkeimpiakin titteleitä, koska se kertoo jotain niin kissan laadusta kuin luonteestakin. Tämä tarkoittaa automaattisesti sitä, että sertejä on kerättävä ulkomaita myöten. Näyttelyttäminen on kallista lystiä ihan kotimaassakin. Kaksipäiväiseen viikonloppuun matkakuluineen, hotelliyöpymisineen ja näyttelymaksuineen ja mahdollisine palkattomine vapaapäivineen hurahtaa helposti yhden etelänmatkan verran rahaa.

Seuraavaksi voidaankin ynnätä kissojen peruselinkulut. Ruoka, vitamiinit, rokotukset, tarvikkeet, hiekat, eläinlääkärikulut ja vakuutukset tekevät melkoisen loven kasvattajan lompakkoon nekin.

Kun viimein on päästy niin pitkälle, että aletaan toivoa pentuetta, senkään alkuun saattaminen ei välttämättä suju ihan kustannuksitta. Naaras ja kolli eivät ehkä asu saman katon alla, vaikka kasvattajan omia olisivatkin. Vähintään matkakuluja siis tulee. Usein kollia lainataan toiselta kasvattajalta, ja silloin on varauduttava maksamaan astutusmaksut (100 euron molemmin puolin per pentu).

Pennut asuvat kasvattajan luona vähintään 12-viikkoiseksi, rokotusohjelmasta riippuen yleisimmin 14-15-viikkoisiksi. Emokissan tiineyden aikana menee hämmästyttävä määrä ruokaa, ja kun pennut näkevät päivänvalon, päästään jo rikkomaan ennätyksiä. Tunnollinen kasvattaja satsaa kissojensa ruokintaan ja laadukas, lihapitoinen ruoka, ei sekään ole halpaa.

Pentue nostaa kasvattajan menopuolelle aina hurjan piikin. Ruokaa, vitamiinejä, hiekkaa, siivous- ja pesuaineita jne kuluu normaalioloissakin melkoiset määrät - pienet pennut lisäävät tätä kulutusta uskomattoman paljon. Pennut madotetaan, rokotetaan ja mikrosirutetaan. Jokainen ruokakauppa- ja eläinlääkärireissu on tyyris, varsinkin jos pentuja on useampi kuin yksi-kaksi. Normaalien kulujen lisäksi tiineydessä ja pentujen kanssa voi sattua melkein mitä vain. Jos tiineyden kuluessa on emosta huolta, tarvitaan lääkäriä. Synnytys ei ehkä sujukaan kuen pitäisi, ja päädytään keisarileikkaukseen. Åentujen kasvaessa joku voi rajuissa leikeissä loukata jalkansa, toinen silmänsä, koko pentue voi saada vatsataudin jne. Myös emo voi sairastua, samaiseen vatsapöpöön, nisätulehdukseen, mihin vain. Tämä tietää automaattisesti lisää kuluja, koska apua haetaan lääkäristä luonnollisesti viivyttelemättä.

Yleisestä hintaluokasta selvästi alaspäin poikkeava hinta tarkoittaa rekisteröidylläkin kasvattajalla sitä, että jossain kohtaa on oikaistu. Usein satoja maksavava mix- tai rekisteröimätön "rotukissa" on kotikissa, jolloin näin kovaa hintaa ei voi mitenkään perustella. Kotikissat ovat ihania olentoja, ja lemmikkeinä varmasti yhtä rakkaita kuin rotukissatkin, mutta ne pitää myös myydä sellaisena. On kotikissan arvoa alentavaa, että siitä pitää yrittää huijaamalla tehdä jotain, mitä se ei ole. Tosiasia kuitenkin on myös se, että kukaan tuskin maksaisi kotikissasta 500 tai 700 euroa.

Ostamalla "halvemman rotukissan" ja säästämällä muutaman satasen oikeaan rekisteröityyn rotukissaan verrattuna, pidät pentutehtaat pyörimässä ja romutat oikeiden, vastuuntuntoisten kasvattajien pitkäjänteistä työtä. Kannattaa muistaa, että pelastamalla yhden suloisen pentutehtailijan tuotoksen - tekee vain tilaa seuraavalle. Niin kauan, kuin on kysyntää, on tarjontaa eivätkä pentutehtailuun liittyvät surulliset tarinat lopu.

Ethän siis tue pentutehtailua!

Lähde: Suomen Maine Coon -kissat ry

Suositeltavat terveystestit RAGDOLLille;

Loppuun haluan vielä itse laittaa suositeltavat terveystestit, mitä ragdolleilla olisi hyvä olla suoritettuna ennen pennuttamista.

FeLV - Kissan leukemiavirus, tulos negatiivinen
FIV - Kissan HIV-virus, tulos negatiivinen
HCM DNA - Hypertrofinen kardiomyopatia, sydänlihaksen pullistuma, tulos mielellään negatiivinen (N/N), tai yhdistelmässä pos/neg x neg/neg
Sydänultra - DNA testi paljastaa vain yhden geenin, ultraamalla nähdään epämuodostumat, rei'ät, tai geenitestin ulkopuoliset HCM muutokset, tuloksena "ei poikkeamia"
Munuaisultra - Munuaisista etsitään viitteitä refluksista (virtsan takaisinvirtaus munuaisiin) ja mahdollisia kystia (polykystinen munuaisvaiva, ei juuri löydetty ragdolleilta)
Tämän lisäksi jotkut testaavat säännöllisesti, toiset epäsäännöllisesti, ulosteissa näkyviä loisia (giardia, tritrichomonas, parvo..)

Aito kasvattaja on aina avoin ja rehellinen!

Darkie's Fifth